keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Pastaa ja vuohenjuustoa


Löysin tämän ohjeen, kun Pastanjauhantaa-blogissa oli valmistettu saman sivuston pekonipastaa. Päätin siis minäkin vierailla Italian Food Forever-blogissa, josta ohje sitten löytyi. En tiedä oliko mittasuhteissani häikkää (en laskenut kaikkia aineita ihan prikulleen ohjeen mukaan), sillä mielestäni pastasta tuli hiukan kuivahkoa. Ehkä aurinkokuivatut tomaatit olisi pitänyt tiivistää mittakuppiin... Mutta lopputulos oli kaikesta huolimatta hyvää. Lisäsin kuitenkin myöhemmin pastan joukkoon pari tuoretta tomaattia pieneksi pilkottuna. Jos käytössäni olisi ollut rasiallinen kirsikkatomaatteja, ne olisivat lohkoina antaneet varmaan loistosäväyksen. Ehkä ensi kerralla kokeilen niin.

Penne with goat cheese

1 keskikokoinen munakoiso
1dl oliiviöljyä (yritin tinkiä hieman tässä, joten ehkä se edesauttoi kuivahkoa rakennetta)
3dl öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattujatomaatteja
3tl silputtua persiljaa
85g vuohenjuustoa muruina
450g penne pastaa (minulla oli ruispastaa)

Lämmitä uuni n.225 asteeseen. Leikkaa munakoiso n.1cm kuutioiksi ja laita siivilään. Ripottele joukkoon suolaa ja anna levätä n.30 min. Sekoita öljy ja munakoisokuutiot ja paista uunissa n. 20 minuuttia. Laita silppuriin aurinkokuivatut tomaatit ja persilja, ja pari teelusikallista tomaattien öljyä. Survaise tahnaksi. Keitä pasta. Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarjoile vuohenjuustomurujen kera.
Ohje alkuperäisenä: http://www.italianfoodforever.com/iff/news.asp?id=368

tiistai 29. toukokuuta 2007

Broileripiirakkaa


Appivanhemmille valmistin myös broileripiirakkaa ohjeella, jonka olen ajat sitten tulostanut MTV3:n Leivontanurkasta. Eipä ole vain tullut aiemmin tehtyä, mutta päätin ottaa riskin ja kokeilla toistakin uutta reseptiä. Ja kuulemma hyvää oli (itse olen kasvissyöjä, joten jäi maistamatta). Olen tullut sikäli laiskaksi, että en enää juuri viitsi valmistaa suolaisten piirakoiden pohjaa itse, kun Sunnuntai Piirakkapohja on hyvä ja helppo valinta. Pieni keittiömme ei aina innosta suurempiin veivauksiin, joten tässä asiassa menen usein siitä mistä aita on matalin.Tällä kertaa minulla ei myöskään ollut paljon aikaa valmisteluihin, joten reseptin helppous ja nopeatekoisuus ratkaisi reseptivalinnan.

Broileripiirakka

Sunnuntai Piirakkapohja

Täyte:
n. 300g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
1 iso sipuli
1 tl paprikajauhetta
hiven chilijauhetta
3 munaa
2 dl kermaviiliä
1 rkl persiljaa (tuoretta hieman enemmän)
1-2 dl parmesan- tai emmental-juustoraastetta (n.50-100g)

Taputtele taikina laakean piirakkavuoan pohjalle.Paista pannulla broilerisuikaleet ja hienonnettu sipuli, mausta paprikalla ja chilillä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Levitä seos piirakkapohjalle. Sekoita munat ja kermaviili, sekä persiljasilppu ja juustoraaste. Kaada seos piiraan päälle. Paista 200 asteisen uunin alimmalla tasolla 30-40 min, kunnes piiras saa kauniin värin.

Tarte Tatin, unelman toteutus














Nytpä pääsin kerralla käsiksi blogin tekoon. Eilen illalla appivanhemmat ilmoittivat tulostaan, joten eikun leipomaan! Sain siis hyvän tekosyyn testata reseptiä, jonka toteutuksesta olen vain haaveillut. Eli klassinen Tarte Tatin pääsi koekeittiööni. Ohjeen löysin jokunen aika sitten Optio -lehdestä(!). Aiemmin toteutuksen esteenä on ollut sopivan valmistusvälineen puuttuminen. Nyt keittiöstämme löytyy Hackmanin Etiquett- paistokasari, joka siis kestää uunia ja liettä. Siispä ohjeen kimppuun, joka on todella yksinkertainen. Aineita ei montaa tarvita, mutta maku on kyllä kerrassaan herkullinen. Tosin olen fiksautunut omenaleivonnaisiin, että ehkä olen jäävi kommentoimaan. Mutta tuntui pöytäseurueelle kelpaavan, hyvä niin. Ulkonäköpisteitä tälle herkulle ei juuri voi myöntää, mutta minkä ulkonäössä häviää sen maussa voittaa. Itse tarjosin Tatinin siskosten leivonnaisen vaniljajäätelön kanssa.
Tässä resepti:

4 Pink Lady- omenaa (itse käytin Ladyjen puutteessa Ida Red-lajiketta)
100g voita (käytin juoksevaa margariinia n. 0,5dl)
1dl Siro-sokeria
4 levyä valmista voitaikinaa

Leikkaa omenat kuuteen osaan lohkoiksi, amerikkalaisen jalkapallon muotoisiksi. Voitele uuninkestävän kasarin pohja pehmeällä voilla ja sirottele pohjalle sokeri. Kauli taikinalevyt yhdeksi isoksi taikinalevyksi. Asettele omenalohkot vierekkäin kasarin pohjalle ja levitä voitaikina omenoiden päälle. Painele taikina reunoilta kiinni kasarin pohjaan.

Laita kasari kuumalle levylle ja anna sokerin ja taikinan reunojen karamellisoitua. Kun karamellisoitunut sokeri alkaa kuplia taikinan reunoilla, ota kasari pois liedeltä ja siirrä se 200-asteiseen uuniin. Paista 14 minuuttia. Kumoa piirakka kuumana kasarista.

maanantai 28. toukokuuta 2007

Ensimmäistä kertaa blogia kyydissä

Olen tässä pari viikkoa hautonut ajatusta omasta blogista. Kynnys aloittaa oli korkea, sillä tässä surffaillessani olen törmännyt toinen toistaan ihanampaan ja kiinnostavampaan blogiin. Lähinnä olen tutkaillut ruokablogeja, sillä hyvä ruoka ja kokeilut keittiössä ovat lähellä sydäntäni. Mutta katsotaan nyt mitä tämä uusi 'sivu' elämässä tuokaan eteen ja pystynkö pitämään yllä kivaa ja hyödyllistä blogia.