sunnuntai 7. lokakuuta 2007

Punajuurikeitto


Sain tässä taannoin äidiltä pussillisen punajuuria. Pohdiskelin sitten tehdäkö punajuuri- vuohenjuustosalaattia vai punajuurikeittoa. Molemmat houkutti, mutta jostain syystä päädyin keittoon. Ja hyvää ja täyttävää keittoa sitten saimmekin. Totesimme, että keitto toimisi loistavasti pienenä alkukeittona, tai sitten isompi lautasellinen veisi isonkin nälän. Tosin keiton täyteläisyys on sen sorttista, että ihan hirmuisesti tätä ei pysty vetelemään.

Punajuurisosekeitto

n. 1kg punajuuria
2 punasipulia
1 päärynä (tai omena)
n.1l vettä
kasvisliemikuutio
suolaa
valkosipulia tai valkosipulijauhetta
timjamia
pippuria
1prk Creme Bonjour Chevre-Yrtit tuorejuustoa

Kuori ja paloittele punajuuret sekä päärynä. Silppua sipuli (ja valkosipuli). Kaada kattilaan ja lisää vesi ja kasviliemi. Keitä kunnes punajuuripalat ovat pehmenneet. Punajuuret kannattaa kuutioida melko pieneksi.
Kun punajuuret ovat pehmeitä, lisää mausteet ja tuorejuusto ja soseuta sauvasekoittimella.
Nauti maustettujen leipäcrutonkien kanssa.

tiistai 18. syyskuuta 2007

Takuuvarma täytekakku


En voi sanoa olevani suurikaan täytekakkujen ystävä, mutta tässä viime aikoina olen parikin kertaa tehnyt tätä suklaista täytekakkua. Idea ja ohje on simppelit, ja maku todella ihana. Aina on kakut menneet parempiin suihin. Täytteeseen sain idean seisoessani hillohyllyn luona... Ajattelin, että en haluaisi välttämättä käyttää iänikuista hilloa ja sitten huomasinkin maitosuklaalevitteet. (Kinder, Rainbow,,,). Eli suklaisen täytekakkupohjan väliin maitosuklaalevitettä ja pilkottua banaania. Helppoa ja hyvää! Tämä on tosi nopea tekoinen, eli pelastaa pinteestä pienillä varoajoilla.(Pahoittelut kuvan laadusta, muistin ottaa kuvan vasta kun lähes koko kakku oli tuhottu!)

Banaani-suklaatäytekakku

4 munaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
4rkl kaakaojauhetta
2rkl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi. Sekoita taikina tasaiseksi varovasti nostellen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
Paista kakkupohjaa uunin alatasossa noin 20 minuuttia. Kokeile kypsyys puutikulla. Anna jäähtyä.

Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta kerroksia maidolla. Levitä kerroksille ensin maitosuklaalevitettä, sitten pieniksi paloiteltua banaania. Vatkaa kakun päälle kerma ja raasta päälle tummaa suklaata. Nauti!

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

Kokkausta, kohnausta ja kihlausta



Aika on mennyt kuin siivillä ja siihen on syynsä. Vaihdan työpaikkaa, mikä on toki jännittänyt, mutta myös työllistänyt vanhassa paikassa. Kunhan kotiudun uuteen hommaan, niin toivottavasti tämä blogihiljaisuus vähenisi. Työpaikanvaihdoksen lisäksi elämässä on toinenkin suuri muutos. Eli Hassunassu kihlasi minut 25.8 Kustavin rantakalliolla, auringonlaskun aikaan. Nyt on sitten ollut kihlajaiskahveja yms muuta mukavaa ohjelmaa. Myös hääjärjestelyt on aloitettu, eli tärkeimmät asiat on varattuna; pitopalvelu, juhlapaikka ja kirkko. Tuossa järjestyksessä; hyvää ruokaa olla pitää! :)
Laitan oheen kuvan kihlajaistarjoiluista ja kakusta. Kakun ohje löytyy arkistosta (Äidin ja Hulimuntterin kakku). Tein toisen täytteen tällä kertaa vadelmasta. Koristeena kakussa on pensasmustikoita ja vadelmia. Suolaisten piiraiden ohjeet laitan jahka kerkeän.

maanantai 13. elokuuta 2007

Nyt se löytyi: my kind of tiramisu!


Olen kauan hakenut tiramisu- ohjetta, jossa ei käytettäisi kananmunia. Miksikö? En tiedä miksi ajatus raa'asta kananmunasta inhottaa, vaikka tiedän ravintolassa syöneeni kananmunaa sisältävää tiramisua. No, pitkällisen etsinnän tuloksena löysin viimein ohjeen tähän taivaalliseen herkkuun, joka todella maistuu autenttiselta ilman niitä muniakin. Ohje on Lajawaabin blogista. Tätä olen nyt sitten tehnyt pariin otteeseen, ja muutkin ovat pitäneet herkusta. Tämä ohje siirtyy reseptikirjani valikoituihin paloihin, ilman muuta!

Helppo ja nopea tiramisu

450g mascarponea
5rkl rommiuutetta/ rommia/ kahlua/ tai muuta kahvilikööriä
1rkl vaniljauutetta
8-10rkl sokeria
85g kermaa
170g vahvaa kahvia (espressoa)
1rkl rommia
1rkl sokeria
kaakaojauhetta (makeuttamatonta)
40 savoyardin keksejä

Sekoita tehosekoittimessa (tai sauvasekoittimella) mascarpone ja kerma löysäksi, tasaiseksi seokseksi. Lisää 5rkl rommia tai rommiuutetta, 1rkl vaniljauutetta ja 8rkl sokeria ja sekoita hyvin. (Itse käytin rommiuutetta).

Lisää 1rkl rommia ja 1rkl sokeria jäähtyneeseen kahviin.

Dippaa keksit (vain sokeripuoleltaan!) kevyesti kahviin ja laita tarjoiluastiaan vieriviereen.
Levitä mascarponeseos keksien päälle. Tee uusi kerros samoin. Viimeiseksi kerrokseksi jää mascarpone, jonka päälle voi raastaa tummaa suklaata, tai siivilöidä kaakaojauhetta juuri ennen tarjoilua. Anna herkun vetäytyä jääkaapissa (vaikka yönkin yli). Ota pois jääkaapista n. 20 minuuttia ennen tarjoilua.

Itse tein puolikkaan annoksen kerrallaan, eikä minulta löytynyt sopivaa pientä suorakaiteenmuotoista vatia, joten tein kolme kerrosta tavalliseen kulhoon.

lauantai 11. elokuuta 2007

Jamien paras pastasalaatti


Paluu arkeen on aina ankee... Mutta sitä voi kummasti piristää hyvällä ruualla! Ostin tuossa taannoin kirja-alesta Jamie Oliverin Alastoman kokin onnenpäivät-kirjan, josta seuraava resepti on. Eli kyseessä on ihanan raikas pastasalaatti. Pastasalaatit ovat suosikkejani, sillä ne valmistuvat kohtuullisessa ajassa ja toimivat loistavasti eväinä töissä. Tämä salaatti oli todella makuuni, sillä kirsikkatomaatit, oliivit ja etikat kolahtavat makuhermooni.
Mutta tässä ohje.

Jamien paras pastasalaatti
4 annosta

300g simpukkapastaa (käytin pieniä kaurasydämiä,kun täältä maalta ei aina kaikkia hienouksia löydä :) )
3 valkosipulinkynttä
200g keltaisia kirsikkatomaatteja
200g punaisia kirsikkatomaatteja
1 kourallinen mustia, kivettömiä oliiveja (itse käytän mieluiten mustia kalamata-oliiveja)
2rkl tuoretta,silputtua ruohosipulia
1 kourallinen tuoretta, silputtua basilikaa
puolikas kurkku
n. 4rkl valkoviinietikkaa
7rkl extra virgin oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria

Pane iso kattilallinen vettä kiehumaan ja mausta suolalla. Kumoa kiehuvaan veteen pastat ja valkosipulinkynnet (tämä on aivan loistava idea!) ja keitä, kunnes pasta on juuri ja juuri kypsää. Kaada pastat lävikköön ja jäähdytä juoksevan kylmän veden alla. Poimi valkosipulinkynnet talteen kastiketta varten. Leikkaa tomaatit ja kurkku kuutioiksi ja oliivit viipaleiksi. Silppua ruohosipulit ja basilikat. Kumoa pasta, kasvikset ja yrtit tarjoiluastiaan.
Puserra valkosipulit kuoristaan ja soseuta ne morttelissa (onnistuu myös veitsen leveällä puolella murskaten). Lisää soseeseen viinietikka, öljy, suola ja pippuri. Lusikoi kastike muiden aineiden päälle kulhoon. Sekoita kevyesti nostelemalla. Ripottele joukkoon maun mukaan suolaa ja pippuria.

tiistai 7. elokuuta 2007

Dublin, part 2

(Kuvassa Cafe en Seinen herkullinen kasvistartaletti)

No niin, tässä jatkoa Dublinin herkutteluille. Kuten jo mainittukin, se todella onnistuu kyseisessä kaupungissa. Voisin tähän vinkata muutamaa hyväksi havaittua paikkaa, jos joku vaikka sattuu kulmille... Eli hyvää lounasta tarjoilee ravintola Habitat-sisustusliikkeen yläkerrassa. Annokset isoja ja maittavia. Lounas- aikaan voi edulliseen hintaan valita joko alkuruuan ja pääruuan, tai vastaavasti pääruuan ja jälkiruuan. Hinta oli muistaakseni siinä 15 euron kieppeissä, ja todellakin hintansa väärti! Osoite 6-9 Suffolk Street, Dublin 2. Habitatista löytyy myös kauniita astioita, huonekalujen lisäksi.
Hieman hienompaan ruokailuun sopii Fitzers, jonka löytää osoitteesta 51 Dawson Street, Dublin 2. Puitteet kivat, ruoka erittäin hyvää, joskaan annokset eivät ole irkkutyyliin isoja. Tietoja myös osoitteesta www.fitzers.ie
Dawson Street on muutenkin ruokailijalle hyvä katu. Samalla kadulla Fitzersin kanssa on erinomainen pizza/pastapaikka Milano. Iltaisin todella suosittu, joten pöydän saamiseksi kannattaa päivällä tehdä varaus. Pienellä jonottamisella pöytä irtoaa kyllä mattimyöhäisillekin. Palvelu oli hyvää ja ruoka maukasta.
Ja pysytään vielä Dawson Streetillä, jossa sijaitsee myös Cafe en Seine. Loistava illanviettopaikka, jos kaipaa mielenkiintoisia puitteita ja hyvää syömistä. Paikka on sisutettu art deco-tyyliin (tai ainakin siihen sen mieltäisin) ja jonkun tiedon mukaan paikan baaritiski olisi euroopan pisin... No pitkä se ainakin oli! :) No, tässä oli tippimme Dubliniin matkaajille.

(Kuvassa Davy Byrne's pubin Irish Stew, joka oli kuulemma ihan kotoisen lihakeiton tyyppistä (21 Duke Street))

perjantai 3. elokuuta 2007

Raporttia Dublinista...


No niin, reissu tuli tehtyä. Mukavaa oli kaikin puolin. Erityisesti jäi mieleen ihmisten uskomaton ystävällisyys! Näin suomalaisesta se oli välillä jopa hämmentävää. Matkalla söimme ja joimme hyvin, kuinkas muuten. Ja Dublinissa se tosiaan onnistui, ruoka oli kaikkialla hyvää, eikä kasvisruokaakaan ollut vaikeaa löytää. Hintataso, ainakin niissä paikoissa joissa me söimme, oli suomen tasoa. Menuja oli paremmin tarjolla kuin Suomessa ja mukavammin hinnoin.

Tokihan paikan päällä piti maistaa Fish&Chipsejä. Me ostimme omamme paikallisten suosiossa olevasta Leo Burdock's kioskista (2 Werburgh St). Paikka on pieni, eikä siellä ole istumapaikkoja, vaan fisut ja perunat kääräistään paperiin ja sitten vain nyytistä syödään. Ranskikset olivat isoja ja paksuja, ja todella rasvaisia, mutta ihan ok makuisia. Kala oli friteerattu ja murean kuoren alla oli vaalea kalaa (turskaa?), joka ei ihmeemmältä maistunut. Toisin sanoen Fish& Chips ei meille ihan ihmeellistä makuelämystä tarjonnut, mutta puistossa syöden siinä oli jotakin tunnelmaa kuitenkin. Mutta kuvaa yllä.

Irlantilanen aamiainen hotellissamme sisälsi seuraavaa: paistettua makkaraa, vaalea ja tummaa puddingia, paistettua pekonia ja herkkusieniä, paistettu kananmuna ja tomaattia. Aika rasvainen aloitus aamulle. Puddingit olivat kuulemma hyviä.
Juomapuolta huolsimme sekä Guinnessilla, että Jamesonin whiskyllä. Guinnessin Storehouse on valtava kokonaisuus, jossa voi tutustua oluen valmistukseen, sekä shoppailla heidän myymälässään. Ihan kiinnostava kohde. Hauskinta oli kunnon turistin tavoin opetella kaatamaan Guinness juuri oikealla tavalla. Ja tuopin sai toki juoda. Kuvassa itse kaatamani pint (huomaa täydellinen vaahto ;) ).
Jamesonin vanha whiskytislaamo oli milestämme mukavampi ja intiimimpi kohde, jossa ei niin valtaisia turistimassojakaan ollut kuin Guinnessilla. Saimme mahdollisuuden osallistua whiskyn maisteluun (ryhmästä valitaan 4 vapaaehtoista). Saimme vertailtavaksemme kolmea irkku whiskyä, yhtä skottilaista ja yhtä amerikkalaista. Maistelun jälkeen saimme vielä lasilliset whiskyä (kaikki kierrokseen osallistuvat saavat lasillisen) sekä diplomit maistelustamme. Kierros oli ihan mielenkiintoinen, ja hauskan siitä teki erittäin sanavalmis opas. Suosittelemme.
Yksi matkamme kohokohdista, omasta mielestäni, oli perinteinen kello viiden iltapäivätee, jonka nautimme maineikkaassa Shelbourne hotellissa (27 Saint Stephan's). Teetä on tarjolla Lord Mayor's Loungessa joka päivä klo. 15-18. Sali on upea, kukkineen ja kristallikruunuineen. Palvelu moitteetonta ja pianonsoittaja viimeistelee tyylin (ei aina paikalla). Teevalikoima on huikea. Itse valitsimme suklaa- aromista teetä, tarjoilijan suosituksesta. Ja hienosti se sopikin yhteen herkkujen kanssa, joita kannetaan herkuteltavaksi. Tarjolla oli ihania skonesseja voin tai kermavaahdon ja hillon kera. Leipiä oli seuraavanlaisia; kraavilohi/tillituorejuusto, kananmuna/kaviaari, kurkku/tomaatti, paahtopaisti/tomaatti ja katkarapuleipiä. Leivät olivat kuin taideteoksia, ja pienimmät leivät olivat n. 2 palasokerin kokoisia. Näiden herkkujen lisäksi tarjolla oli suklaamousseleivosta, marenkileivosta, omenapiirakkaa ja marjatartaletteja. Kaiken kaikkiaan tarjoilut ja tunnelma oli mitä ihanin. Pelkäsimme, että tunnemme itsemme alipukeutuneiksi,mutta pelko oli turha ja tunnelma melko rento. Tämä kannattaa kokeilla mikäli menneen ajan tunnelma kiehtoo!
Tässä nyt alkuun makupaloja, lisää luvassa jahka tokenen paremmin matkasta. :)

keskiviikko 25. heinäkuuta 2007

Loma jatkuu, Dublin kutsuu...


Eli blogihiljaisuus jatkuu vielä tovin. Viikonloppuna lennämme sinivalkoisin siivin Dubliniin. Jännityksellä odotamme erityisesti sitä onko ilmojen haltijat puolellamme, Irlanti tunnetusti saa tuulta ja sadetta osakseen ihan riittämiin. Saa nähdä millaisiin kulinaarisiin seikkailuihin siellä päädymme. Mutta raporttia tulossa myöhempänä ajankohtana.

perjantai 20. heinäkuuta 2007

Ravintolakriitikontynkä

Ravintola Paninissa
Iittalassa

Tuli tuossa loman aluksi heti kierrettyä paikkoja ja parissa paikassa syötyäkin hiukan paremmin. Ensinnäkin teimme äidin kanssa lenkin Nuutajärvi-Iiittala-Humppila. Ihan tuollainen huvitteluajelu oli kyseessä. Iittalassa söimme Lasimäen omassa ravintolassa. Suhtauduin melko kriittisesti kyseiseen ravintolaan, sillä ennakkokäsitykseni oli, että kun paikka on ainut ruokala niillä kohdin, voi ruokana tarjota lähes mitä laitosruokaa tahansa. Olin väärässä. Itse valitsin listalta kasvispihvit, perunakakkua ja kanttarellikastiketta marinoitujen kasvisten kanssa. Hinta ja laatu kohtasi kivasti. Olikohan annoksen hinta n. 10 euroa. Perunakakku oli ihanaa! Kasvispihvit maistuivat juureksille, ja olivat paikanpäällä tehtyjä. Kaiken kaikkiaan hyvää ruokaa. Ei superia mutta maukasta.

Seuraava ravintolareissu olikin sitten Turussa. Olen jo kerran aiemmin käynyt ravintola Paninissa, joka teki vaikutuksen jo silloin. Onnekseni en joutunut nytkään pettymään. Paikan lista on niin herkun kuuloinen, että valinnan vaikeus iskee pakostakin. Tällä kertaa otin kasvis paninon (ei paninin). Ihana täytetty leipä, jossa oli chilillä maustettua papua, fetaa, salaattia, pestoa. Yksinkertaista mutta hyvää. Leipä tehdään paikanpäällä ja on maukasta jo itsessään. Palvelu on rennonletkeää, mistä minä pidän. Korostan, palvelu on hyvää, mutta ei mitään tärkeilyä. Panino maksoi muistaakseni 9,20€. Ystäväni söi kana paninon, joka myös oli kuulemma herkkua. Täytyy vielä mainita, että pizzat Paninissa ovat myös ihania. Suosittelen tätä ravintolaa lämpimästi.
http://www.panini.coderum.com/

torstai 19. heinäkuuta 2007

Mansikkaherkku


Ensinnäkin pitää pahoitella bloggailuhiljaisuutta. Kesälomalla on niin paljon tekemistä, että millään ei aina tahdo ehtiä koneen ääreen. Mutta täällä sitä taas ollaan! :) Tämä mansikkaherkku syntyi hiukan vahingossa jämistä. Olen vastaavannäköisiä viritelmiä nähnyt lehdissäkin, mutta olen ne jotenkin sivuuttanut. No, nyt sattui niin sopivasti, että minulla oli mansikoita, loppu paketti Digestive-keksejä ja turkkilaista jogurttia tonkan pohjallinen. Jotenkin muistui siinä kaapin tyhjennyssessiossa mieleen tuollainen kerrosjälkkäri. Niinpä sekoitin turkkilaiseen jogurttiin vaniljauutetta ja sokeria niin, että maku oli makeahko,mutta ei makea. (Myöhemmin olen korvannut uutteen vaniljasokerilla ja sekin toimii hyvin.) Eli kulhoon tai lasiin laitetaan kerroksittain keksinmuruja (ei kovin pieniä), mansikkalohkoja ja turkkilaista jogurttia. Tämä herkku kannattaa syödä nopeasti, ennen kuin keksit pehmenevät. Maistuvat nimittäin rapeina parhailta.

torstai 12. heinäkuuta 2007

Pitaleivät ja tzatziki


Teki mieli nopeaa, suht kevyttä ruokaa. Mielessä oli hautunut ajatus lihapulla/soijapyörykkä täytteisistä pitoista. Sitten eräänä kertana kaupassa tartuin turkkilaiseen jogurttiin. Purkin kannessa oli ohje tzatzikille. Ohjeesta innostuneena päätimme valmistaa pitoja tzatsikilla. Minä puolittelin omaan 'taskuuni' soijapyöryköitä, Hassunassu teki saman Kivikylän lihapyöryköillä. Ahkera olisi tehnyt itse lihapullat... Lisäksi tomaattilohkoja ja sipulia. Sitten vaan tzatzikia 'joka väliin'. Ai että maistui! Varsinkin tzatzikista taisi tulla uusi suosikki. Olen karsastanut sitä turhaankin tuoksujen takia. Itse tein muuten tzatzikin niin, että korvasin valkosipulinkynnen valkosipulirouheella, jonka toivoin tuoksuvan vähemmän. Tiedä sitten siitä, mutta ytyä kyllä riitti. Mutta tässä tzatzikin ohje.

Tzatziki

Raasta 150g kurkkua karkeasti ja mausta suolalla. Anna valua siivilässä. Sekoita kurkkuraaste, 2dl jogurttia, 1 maustemitta mustapippuria, 1 puristettu valkosipulinkynsi, 1 maustemitta viinietikkaa ja 1rkl oliiviöljyä.

maanantai 9. heinäkuuta 2007

Kesän satoa...



Pakko laittaa pari kuvaa parvekkeen antimista... Tällä hetkellä viljelyksessä on amppelitomaattia, kirsikkatomaattia, minitomaattia (kuvassa)(ja minäkö muka hulluna tomaattiin?!?), mangoldia, persiljaa, sitruunamelissaa, rosmariinia, salviaa, timjamia, meiramia, rucolaa, paprikaa ja basilikaa (kuvassa). On niin hauska seurailla kasvien kehitystä. Iloinen ylläri oli, että paprikassani on pieni vauvapaprika tuloillaan. Täytyy helliä sitä, että saisimme ihka oman ekan paprikan. Aiemmin en olekaan paprikaa kokeillut kasvattaa.

Porkkana-Caroliina


Uusi tuttavuus tämän kesän grilliruokiin tuli Kasvisgallerian Porkkana-Caroliina 'makkaroista'. Kyseessä on siis lihaton, porkkanapohjainen 'makkara'. Olen tätä nakintynkää kauan etsiskellyt, mutta täältä peräkyliltä niitä ei ole löytynyt. Porin Prismasta sitten bongasin Caroliinat. Minulla on suoraan sanoen hirveitä kokemuksia Tofu-grilleristä, joten aika skeptisellä mielellä lähdin näitä porkkananakkeja maistelemaan. Voittavat kyllä minun asteikollani Tofu-grillerit 6-0! Vielä olisin toivonut hiukan mausteisempaa makua, mutta ihan miellyttäviä näinkin. Aika varovasti käyttäisin mausteisia lisäkkeitä, jotka peittävät porkkanan maun, jota siis itse makkarassa ei olla piiloteltu. Rakenne on jännän napsakka, väri houkutteleva. Haluaisinpa maistaa saman sarjan tomaattimaustettua Caroliinaa (tomaattihullu kun olen). All in all; kiva, uusi tuttavuus, kokeilemisen arvoinen.

tiistai 3. heinäkuuta 2007

Äidin ja Hulimuntterin kakku (vadelma-valkosuklaakakku)


Tämän kakun kehittelin äitienpäiväksi. Ja koska kakussa on kaksi eriväristä ja tyylistä kerrosta annoin nimeksi äidin ja minun kakun, sillä kaikesta huolimatta olemme kuitenkin erilaiset persoonat. Mutta meidän persoonat, kuten kakun kerroksetkaan eivät riitele keskenään. No, tässä tuli kakun historiikki. Maku on, jos uskallan sanoa, lähellä taivaallista. Tein tätä juhannukseksi ja lautanen lähes nuoltiin. Mikäs sen parempi kiitos leipurille. :) Valitettavasti, kuljetusteknillisistä syistä, kakun koristelu on vaatimaton. Raastoin valkosuklaata tällä kertaa kakun päälle. Tuoreet marjat tai kermatöräykset olisivat ehkä kauniimpia. Mutta maistui se näinkin.(Pahoittelut kuvan huonosta laadusta)

Pohja

150g Digestive- keksejä (käytän light-keksejä)
3/4dl juoksevaa margariinia

Vaalea täyte

3 liivatelehteä
200g valkoista suklaata
2dl vispikermaa
2rkl maitoa
1prk vaniljarahkaa

Vaaleanpunainen täyte

3 liivatelehteä
n.200g paseerattua vadelmaa
1prk vaniljarahkaa
4-5rkl tomusokeria
2dl vispikermaa
2rkl vadelmamehua

Leikkaa leivinpaperista pala ja pingota se irtopohjavuoan pohjalle. Jauha keksit ja sekoita joukkoon juokseva margariini. Painele tiiviisti vuoan pohjalle.

Sulata valkoinen suklaa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Sekoita jäähtyneen, sulan suklaan joukkoon rahka, liivateseos ja kermavaahto. Levitä murupohjan päälle ja laita jääkaappiin.

Vatkaa kerma. Lisää joukkoon paseerattu vadelma, tomusokeri, ja vaniljarahka. Sulata liotetut liivatelehdet vadelmamehussa ja lisää seokseen. Kaada valkoisen kerroksen päälle. Jäähdytä. Koristele maun mukaan.

torstai 28. kesäkuuta 2007

Jotain uutta, jotain nostalgista...


Oli pakko saada uusia perunoita. Torille siis. Perunoiden lisäksi ostin nipun porkkanoita, sillä olin huomannut Myllyn Parhaan Riisihiutalelaatikossa ohjeen porkkanapihveille. Siispä käsiksi missioon. Porkkanapihvit oli tosi helppo valmistaa ja suurta plussaa ohje saa keveydestään; ei rasvaa! Porkkanapihvit edustavat siis 'jotain uutta'. Nostalgiannälkään tein valkokastiketta, johon meillä perinteisesti on laitettu keitettyä kananmunaa ja ruohosipulia. Pienenä tyttönä tärkeä tehtäväni olikin auttaa äitiä hakemalla pihalta ruohosipulia kastiketta varten. (Miten pienet asiat tuntuivatkin niin tärkeiltä). Pihvit maistuivat sekä minulle, että Hassunassulle kermaviilikastikkeen kanssa. Ehkä olisi riittänyt vain jompi kumpi kastikkeista, mutta minähän en valkokastikkeestani luopunut, kun olin sitä päättänyt tehdä. :) Mutta seuraavassa reseptit.

Perinteinen valkokastike

2rkl voita
2rkl vehnäjauhoja
5dl maitoa
2 keitettyä kananmunaa pilkottuna
suolaa
ruohosipulia

Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja anna kiehua hetki. Kaada joukkoon kuuma maito koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla. Anna kiehua n. 5min. Lisää aivan lopuksi kananmunapalat ja ruohosipuli.

Kevyet porkkanapihvit uunissa (15-20kpl)

5dl maitoa
200g porkkanaraastetta
½ sipulia silputtuna
2dl Myllyn Paras Riisihiutaleita
200g raejuustoa
2 kananmunaa
½-1tl yrttisuolaa
½tl hienonnettua viherpippuria
½-1tl rakuunaa

Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi, lisää siihen porkkanaraaste, (hienonnettu sipuli) ja anna kiehahtaa uudelleen. Lisää riisihiutaleet ja anna kypsyä 5 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä, lisää raejuusto, munat ja mausteet ja sekoita tasaiseksi.

Ota taikinasta lusikalla nokareita pellille leivinpaperin päälle ja tasoita ne pyöreiksi pihveiksi. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/reseptit/paaruoat/riisi-__suurimo-_ja_jyvaiset_ruoat/kasvisruoat/kevyet_porkkanapihvit_uunissa/

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Vispipuuro


Nyt on meneillään 'pakko tyhjentää pakastin ennen mansikoita'-kausi. Valtaisa paniikki meinaa iskeä kun mansikat kypsyy kohisten. Reilulle parillekymmenelle litralle täytyisi raivata tilaa meidän pakastimeen. Vielä pitäisi keksiä käyttöä puolukoille ja sienille, sekä herneille. Niitä löytyy vielä jonkun verrankin arkusta. Ideoita otetaan todella kiitollisena vastaan. No, asiaan, eli puolukoista on pitänyt monesti tehdä vispipuuroa, mutta niin vaan ovat unohtuneet tuonne pakkaseen. Nyt sain repäistyä sen verran, että toteutin aikeeni. Eli seuraavana kotoista (tuo mieleen lapsuuden) vispipuuroa:

Vispipuuro

8dl vettä
n. 4dl puolukoita (toim.huom. hieno aromi tulee, jos osa marjoista on vadelmia)
½dl sokeria
1 1/4dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

Kiehauta vesi ja marjat, anna kiehua n. 15 minuuttia. Mausta sokerilla ja suolalla ja tarkista hyvä maku. Siivilöi halutessasi liemestä marjan kuoret pois. Ne voi myös jättää puuroon, jolloin puurosta ei tule aivan yhtä sileää vaahtoa.

Vispaa mannasuurimot kiehuvaan liemeen ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen 5-10 min. Anna puuron jäähtyä. Vatkaa voimakkaasti kuohkeaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella.

tiistai 26. kesäkuuta 2007

Vuohenjuustosalaatti ja rucolakastike


Tämän ohjeen postaus on hiukan venähtänyt, sillä tein tätä tässä taannoin "viherpommin" iskiessä kotiin. Eli pohdiskelin mihin käytän kaiken ihanan rucolan. Ohje on peräisin Ruokala.tv:stä josta hakusanalla 'rucola' ilmaantui muunmuassa tämä ohje. Pidimme tästä molemmat, mikä oli iloinen ylläri, sillä Hassunassu ei ole niin kovasti vuohenjuuston perään (toisin kuin minä).

Vuohenjuustosalaatti ja rucolakastike

1 punainen paprika
1 keltainen paprika
100g cashewpähkinöitä
200g vuohenjuustoa

Rucolakastike:
2 ruukkua rucolaa
3rkl oliiviöljyä
0,5 sitruunan mehu
valkopippuria
suolaa
2 ruukkua romaine-salaattia (käytin tammenlehväsalaattia)

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Arkihampparit grillissä


Tässä jokunen päivä sitten grillailimme hampurilaisia, ilman mitään kommervenkkejä. Tarkoitan, että emme lähteneet kokeilemaan uusia juttuja tai hienompia raaka-aineita vaan kyseessä oli hyvää perusmättöä. :)
Minä olen ihastunut Raision Go Green Soija-chilipihveihin (kaupan pakastealtaasta). Ne toimivat loistavasti myös hampurilaispihvinä. Saman sarjan soijapyörykät vievät meikäläisen kielen! Mutta siis takaisin asiaan. Eli minä paistelin purilaiseni väliin noita soijapihvejä, Hassunassu puolestaan valmisti nopeat jauhelihapihvit sika-nautajauhelihasta, persiljasta, sipulista ja suolasta ja pippurista. Näiden lisäksi hampurilaisten väliin laitettiin majoneesia, sipulirenkaita, tomaattia ja ketsuppia. Ah niin hyvää! Yleensä teemme myös Coleslaw-salaatin, mutta nyt ei ollut tarmoa siihenkään. Mutta taas jälleen voi todeta, että helpollakin saa hyvää.

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Aurinkoinen tomaatti-fetapiiras


Oli taas tarvetta suolaiselle piirakalle, joten surffailin netin ihmeellisessä maailmassa ja löysin Myllyn Parhaan leivontasivuilta ohjeen tälle piirakalle. Tosin, itse tein täytettä kaksinkertaisen määrän, sillä käytin valmiin piirakkavuoan sijasta valmista piirakkataikinaa, jolla vuorasin normaalikokoisen piirasvuoan. Ohjeen täyte ei näin ollen olisi riittänyt. Laitan nyt alkuperäisen ohjeen sijasta oman versioni, jolla lopputuloksesta tuli mielestäni loistava. Jälleen yksi piirakkasuosikki listalleni! (Pahoittelut kuvan heikosta tasosta)

Aurinkoinen tomaatti- fetapiiras

1kpl Sunnuntai piirakkapohja

Täyte

200g aurinkokuivattua tomaattia pilkottuna (laitoin puolet öljyyn säilöttyjä, puolet kuivia)
200g fetajuustoa kuutioina
4 kananmunaa
2dl ruokakermaa
1tl chilipippuria (chilijauhetta)
1dl pinjan siemeniä

Vuoraa vuoka piirakkataikinalla. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja levitä seos piirakkapohjalle.
Paista uunin alimmalla ritilätasolla 35-40min, tai kunnes piirakka saa kauniin värin.
(Myllyn Parhaan vinkkinä oli käyttää myös sinihomejuustoa fetan tilalla)

Tässä välissä on kehuttava aurinkokuivattuja, EI öljyyn säilöttyjä tomaatteja. Olen pitkään, ja epätoivoisesti etsinyt niitä kaupoista, heikohkolla menestyksellä. Mutta esim Tampereella Punnitse ja Säästä-liikkeestä niitä saa! Hintakaan ei ole kova verrattuna pieniin pusseihin, joita olen joskus esim Stockan Herkusta hamstrannut. Parhaat aurinkokuivatut tomaatit saanee silti Italiasta, oman kokemukseni mukaan. Mutta matkan puutteessa nämä kotoiset löydökset tuovat makumatkojen muistot mieleen. :)

maanantai 18. kesäkuuta 2007

Mmm, jäätelöä!


Tampereen reissun kohokohtia oli Tampereen Jäätelötehtaan Gelateriassa nautittu jäätelöannos. Vohveli paistettiin paikan päällä, ja maistui hyvältä, eikä vain 'pahvilta' niinkuin suurin osa vohveleista. Jäätelömakuja riitti, ja valinnanvaikeushan siinä iski. Kyseinen paikka löytyy Siperia-keskukseen johtavasta alikulusta, The Grill- ravintolan vierestä. Suosittelen lämpimästi! Kuvan annoksen hinta oli 5€, mikä oli minusta kohtuullinen hinta moiselle herkulle.

Pienet rucola-piiraat


Näihin pikku piiraisiin bongasin ohjeen Iloleipurin silikonivuokamainoksesta.Olivat helppoja valmistaa ja hyvän makuisia. Pakastin piirakoita, kun ovat kätevässä annoskoossa.

Pohja

3dl vehnäjauhoja
125g pehmeää voita
1tl suolaa
2rkl kylmää vettä

Täyte

2 ruukkua rucolaa
2tl sinappia
125g ricottaa tai maustamatonta tuorejuustoa
1dl kuohukermaa (käytin ruokakermaa)
2 munaa
2rkl parmesan raastetta
1tl suolaa
1tl rouhittua mustapippuria
12-18 kirsikkatomaattia

Nypi kaikki pohjan ainekset keskenään. Pidä jääkaapissa n. puoli tuntia ja valmista sillä aikaa täyte.
Hienonna rucola. Sekoita rucola, sinappi, juusto, kerma ja munat keskenään kulhossa. Lisää lopuksi parmesan raaste ja mausteet.

Jaa pohjataikina 12 osaan ja painele taikina muffinssipellin vuokiin, pohjalle ja reunoille.Laita täytettä kuppeihin ja viimeiseksi painele puolitetut kirsikkatomaatit täytteeseen. Paista 225 asteessa n. 10-15 minuuttia.

lauantai 16. kesäkuuta 2007

Pestoa ja tortellineja


Tosiaan, valtaisan viheriskun kohteeksi jouduttuamme päätin tehdä pestoa. Tein peston 'omasta päästä' eli en jaksanut penkoa minkään ohjeen perään. Mutta makustelemalla syntyi hyvä lopputulos.
Peston seuraksi keitin Pirkan aurinkokuivattutomaatti-oliivitortellineja (eivät aikaisemmin oikein vakuuttaneet, mutta peston kanssa toimi). Lisäksi kuutioin valmiin pasta-peston joukkoon pari tomaattia lisäämään mehevyyttä. Ensimmäisen haarukallisen myötä tuli jotenkin Italia deja vu... Kyllä yksinkertainen on usein vaan niin hyvää ja herkullista.
Mutta siis pestoon, johon käytin:
noin ruukullisen basilikaa
puoli ruukullista rucolaa
n.½dl pinjansiemeniä
reilu ½dl oliiviöljyä
½dl parmesan- raastetta
suolaa
pippuria

Puoli kiloa päivässä...


Avopuolisoni 'Hassunassu' sai sattumien kautta mielettömät määrät salaatteja ja yrttejä. Siis todella valtaisat määrät! Niinpä niitä on nyt jaettu ystäville ja koetettu syödä minkä keretty. Kuvassa pesuvadissa pelkästään rucolat! Tämän lisäksi saimme kaksi pahvilaatikollista tammenlehväsalaattia, sekä erinäisiä basilikoja,tilliä, sitruunamelissaa. Tilannettamme voisi kutsua positiiviseksi dilemmaksi. :)

keskiviikko 13. kesäkuuta 2007

Raparperia raparperia... Eli Panna Cotta ja raparperihilloke


Kyllä nyt on tullut urakoitua raparperin kanssa. :) Päätin perinteisten makeitten leivonnaisten sijaan tarjota vieraille Panna Cottaa ja raparperihilloketta. Panna Cottan uusin ohje löytyi Anna-lehdestä nro 23. Sama ohje löytyy myös Dansukkerin Multi-hyytelösokeripaketin kyljestä. Eli tämä helppo Panna Cotta ohje oli uuden hyytelösokerin esittelyn yhteydessä. Raparperihillokkeen ohje onkin sitten ruokala.tv:stä. Ihan mukava kombinaatio tuli hiukan happamesta ja suloisen kermaisesta.

Panna Cotta (4:lle)

1dl Multi- hyytelösokeria
4dl kuohukermaa
1tl vaniljasokeria

Mittaa ainekset kattilaan ja keitä n.½ minuuttia. Kaada annoskulhoihin ja anna jähmettyä.

Raparperihilloke (4:lle)

1dl sokeria
0,5dl vettä
2 raparperin vartta

Paahda sokeri paistinpannulla vaalean ruskeaksi. Lisää vesi ja kuoritut,paloitellut rapaperit. Anna pehmitä hetki.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Quesadillat grillissä


Uusimmassa Glorian Ruoka ja Viini-lehdessä (nro 45) oli ohje grillattuihin quesadilloihin, jotka heti bongasin ja totesin toteuttamiskelpoisiksi. Ja hyviähän niistä tulikin. Itse söimme grillaukset guacamolen ja salsan kanssa, mutta olisivat olleet hyviä ilmankin. Mies vielä paistoi broilerifileitä ja viipaloi ne quesadillojensa päälle. Laitan tähän myös käyttämäni guacamole-ohjeen, jonka aikoinaan opin El Salvadorilaiselta opiskelukaveriltani.

Quesadillat

8kpl tortilla- lettuja
300g mozzarellajuustoa
4 tomaattia
100g rucolaa

Siivuta mozzarella ja tomaatit. Levitä mozzarella- ja tomaattisiivut ja rucola neljän vehnätortillan päälle. Nosta loput letut tortillojen päälle kanneksi. Grillaa 2-3min. molemmin puolin, kunnes ovat kauniin värisiä, ja juusto sulaa. Tarjoa kokonaisina tai neljään osaan leikattuna.

Guacamole El Salvadorilaisittain

4 avocadoa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa
n. 1 sitruunan mehu
vajaa teelusikallinen suolaa
mustapippuria maun mukaan

Sekoita kaikki aineet joko haarukalla 'muussaten' tai tehosekoitinta/leikkuria käyttäen. Mausta suolalla ja pippurilla sekä sitruunamehulla, kunnes raikkaus on sopiva.

Raparperimehu


Kirja-alesta kerran löytynyt Säilö itse-kirja näki viimein keittiönpöydällä 'päivänvalon'. Päätin valmistaa kirjan ohjeen mukaan raparperimehua. Ihan helppo ohje ja mukavan raikkaan makuista mehua tulikin. Näillä helteillä olisi silti ollut ehkä mielekkäämpääkin tekemistä kuin keittää mehua hellan vieressä... No, mehu kyllä raikasti ja piristi kun sitä laimennettuna jäiden kanssa join. On se kyllä niin, että vaikka mehua saa kaupastakin, niin onkohan se silti se vaiva, joka maustaa itse tehdyt ruuat ja juomat paremmaksi kuin valmiit tuotteet.?.

Raparperimehu
(n.3 litraa)

3kg raparperia
1,2l vettä
10 kokonaista mausteneilikkaa
6dl (n.500g) sokeria/ litra valunutta mehua
3 maustemitallista (n.1/4tl) natriumbentsonaattia

Huuhdo raparperinvarret hyvin, mutta älä kuori. Leikkaa varret poikittain noin 1cm pituisiksi paloiksi.

Keitä vesi isossa kattilassa ja lisää siihen raparperipalat ja neilikat. Peitä kattila kannella ja ja keitä kunnes raparperit hajoavat. Siivilöi massa siiviläkankaalla vuoratun lävikön läpi toiseen astiaan.

Mittaa mehu ja kiehauta se uudelleen puhdistetussa kattilassa. Sekoita joukkoon sokeri. Kiehauta uudestaan ja kuori mahdollinen vaahto pois. Sekoita säilöntäaine pieneen tilkkaan mehua ja sekoita liuos raparperimehuun. Sekoita.

Kaada kuuma mehu kuumennettuihin pulloihin ja sulje pullot. Säilytä viileässä.

Halloumijuustosalaatti


Jokunen aika sitten surffailin Jamie Oliverin nettisivuilla ja eräs hänen salaateistaan näytti todella herkulliselta. Ohjeeseen kuului miekkakalaa (!), joka näillä leveysasteilla oli pakko korvata jollakin... Päädyin halloumijuustoon, kun emme ihan mahdottomia kalan ystäviä ole tuon ukkokullan kanssa.
Mukavan raikas salaatti, jopa miehen mielestä, jonka epäilin jättävän salaatin syömättä, mutta yllättäen hän santsasi! Jamiella on muuten hyvät mittayksiköt; "handfuls", "swings", "lugs"... Mutta näin se salaatti valmistuu:

Oliiviöljy-sitruuna salaatinkastikkeeseen:
2tl sitruunamehua
5tl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Tomaattisalsa:
kaksi kourallista luumutomaatteja,siemenettömänä ja pieneksi silputtuna
1 kourallinen pieniä kapriksia valutettuna
2 pientä shalottisipulia tai ½ punasipuli pieneksi pilkottuna
½ valkosipulinkynsi pienittynä
1 kourallinen persiljaa silputtuna
pari "lorausta" balsamicoa
6-8 "lorausta" oliiviöljyä
kuivattuja chilihiutaleita
4 anjovisfilettä pieneksi pilkottuna (jätin fisut pois)
½ kurkku, kuorittuna, siemenettömänä pieneksi pilkottuna

1 halloumijuusto viipaloituna
suolaa, pippuria
5 kourallista erilaisia salaatteja
2 kourallista herneitä kevyesti keitettynä

Valmista oliiviöly-sitruuna kastike yhdistämällä aineet ravistaen. Yhdistä tomaattisalsan aineet ja jätä sivuun. Grillaa halloumi (tai kala). Kiehauta herneet. Sekoita jäähtyneet herneet ja salaatinlehdet. Lisää joukkoon oliiviöljy-sitruunakastike ja sekoita. Laita salaatti kulhoon tai vadille. Levittele halloumijuusto salaatin päälle. Lisää tomaattisalsa koko komeuden päälle ja nauti.

perjantai 8. kesäkuuta 2007

Vohveleita!!!


Päätin ilahduttaa alakerran 4-vuotiasta nassikkaa Mikki-vohveleilla. Maistuu ne silti isommillekin, huomasimme. :)
Minun parhaat vohvelimuistot liittyvät Belgiaan. Siellä vohvelit olivat kyllä täysin erilaisia kuin nämä meidän nyt tekemät perusvohvelit. Belgialaiset vohvelit olivat paksuja ja niiden paistossa lisättiin sokeria vohvelirautaan, joten niihin tuli hieman kova, paahtunut pinta. Mutta että ne olivat hyviä! Oma suosikkini oli kanelinmakuinen vohveli. Jos vaan sinne matkustatte, niin ostakaapa kuuma vohveli ja nauttikaa olostanne. Olen melkein suunnitellut matkaa Belgiaan vain vohveleiden ja belgianperunoiden takia. Mutta tässä nyt pahimpaan vohvelinälkään ohje tavallisiin vohveleihin:

Vohvelit (n.20kpl)

3 kananmunaa
4dl maitoa
1dl kivennäisvettä
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½tl suolaa
1tl vaniljasokeria
2rkl sokeria
50-100g voisulaa tai kermaa

Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito ja kivennäisvesi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vispaten liemeen. Lisää voisula tai kerma. Anna taikinan turvota ainakin puoli tuntia. Paista ja nauti kermavaahdon, hillon tai marjojen kanssa!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2007

Sulo, pieni auringonpalvoja




Oli ihan pakko laittaa meidän auringonpalvojan kuvia tähän, kun oli niin onnistuneita. Toisaaltaan, malli oli kyllä hyvä. Eli kuvia ruuan vierestä, olkaa hyvä. :)

tiistai 5. kesäkuuta 2007

Feta- pastasalaatti


Näin ihanan aurinkoisilla ilmoilla ei juuri tee mieli syödä mitään kovin raskasta. Niinpä teimme taas suosikkisalaattiamme, jonka ohje on Hanna Partaselta, siis siltä 'Olet mitä syöt'-tyypiltä. Näin ollen reseptin pitäisi olla myös terveellinen. :) Mielestäni tämä salaatti sopii hyvin myös grillailujen lomaan, perinteisen perunasalaatin tilalle. Laitan ohjeen sellaisena, kuin Partanen on sen laatinut. Itse teen marinadia aina hiukan enemmän, ja isommalla lorauksella balsamicoa (olen hulluna balsamicoon). Kun salaatista tulee näin kosteampaa, emme tee erillistä salaatinkastiketta, vaan salaatti on hyvää sinällään. Toimii muuten kätevänä eväänä töissä.

Feta- pastasalaatti:
5 ½dl kaurapastaa
2l vettä

Marinadi

3rkl öljyä
2rkl appelsiinimehua
1rkl balsamicoa (tai viinietikkaa)
½rkl sinappia
1tl sokeria
1tl suolaa
½tl rouhittua mustapippuria
1 valkosipulin kynsi murskattuna (itse käytän valkosipulijauhetta)

Lisäksi

200g kevyt fetaa
1 paprika
150g kirsikkatomaatteja
ruukku tammenlehväsalaattia tai jääsalaattia
1 sipuli

Kastike

100g kasvirasvatuorejuustoa
3/4dl appelsiinimehua

Keitä pasta. Sekoita marinadiainekset keskenään. Sekoita pastan joukkoon. Anna marinoitua ainakin 4 tuntia. Pilko kasvikset ja sekoita kaikki keskenään. Jos haluat kastikkeen salaatille, sekoita kastikeaineet vain keskenään tasaiseksi.

maanantai 4. kesäkuuta 2007

Mehevä raparperipiirakka


Anoppi antoi raparperinipun, joten otin käyttöön vanhan, hyväksi havaitun ohjeen. Tämän ohjeen on hyväksynyt myös parempi puoliskoni, joka jopa kerran kahvipöydässä uskalsi äidilleen sanoa, että tekemäni raparperipiirakka on parempaa kuin äitinsä tekemä. Ai että tuo kohteliaisuus tuntui hyvältä!:)
Mutta seuraavassa ohje:

1pkt pakastettua murotaikinaa
3-5 raparperin vartta
1prk ranskankermaa
3 munaa
reilu 1dl sokeria
2tl vaniljasokeria

Painele taikina vuokaan. Leikkaa raparperi pieniksi paloiksi. Sekoita kulhossa ranskankerma, munat ja sokerit. Lisää raparperit. Sekoita ja kaada täyte vuokaan. Paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.
Helppoa ja hyvää, jälleen kerran!

.

Pitaleipiä grillissä


Päätimme aurinkoisen sunnuntain kunniaksi grillata toisen kerran tänä kesänä. Minun ehdottomaksi grilliherkukseni on noussut itse kehittelemäni ohje. En enää edes muista milloin keksin täyttää pieniä pitaleipiä grilliä varten, mutta joka tapauksessa ne ovat kuuluneet grillailuun jo useana vuotena. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan nämä pitaleivät syntyvät seuraavasti: Halkaise pikkupitaleivät, tai puolitetut normaalikokoiset pitaleivät melkein auki, eli tee taskuja. 'Voitele' taskujen sisäosaa pestolla. Punainen pesto tai muu tahna käy loistavasti! Täytteeksi viipaloi tomaattia ja fetaa. Sipuliakin jos saat sopimaan (taskut ovat aika pieniä).Lisäksi voit laittaa basilikan lehtiä ja pippuria, jos siltä tuntuu, mutta pesto maustaa leivät kyllä pelkästäänkin. Arlan Apetina 'laatikkofeta' viipaloituu kivasti tähän tarkoitukseen, ja pehmenee grillissä mukavasti. Suosittelen kokeilemaan variaatioita eri tahnoilla. Ja tosiaan punaista pestoa suosittelen lämpimästi. Nämä leivät ovat näppäriä sikälikin, että ne voi tehdä etukäteen ja pakata folioon ja ottaa mukaan vaikka kyläillessä. Minä olen usein varustautunut näillä, kun nuo grilliruuat yleensä ovat aika lihapitoisia. Näistä on silti tykänneet lihansyöjäkamutkin. :)

sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Kahvilanautintoja


Lauantai oli tyttöjen päivä! Minä ja ja ystäväni olimme jo kauan suunnitelleet matkaa Oripään Kangas- ja sisustustaloon, joka on yksi suosikkipaikoistani mitä sisustamiseen tulee. Siellä saimme ihastella kaikenmaailman ihanuuksia. Valitettavasti kartano on vielä tilauksessa, ja lottovoittoakaan ei ole kuulunut. Jotakin pientä kuitenkin löytyi. Jatkoimme itsemme hemmottelua kakkukahveilla. Itse herkuttelin sitruunaisella hyytelökakulla. Oli kivan raikas, vaikkakin marjaisat hyytelökakut ovat ehkä kuitenkin vielä herkumpia. Mutta sitruuna toimi kyllä kuumana päivänä hienosti. Voisi joskus itsekin viritellä tuon tapaista kakkua...

Iltapalaleipä


Alkoi tuossa tavalliseen tapaan hiukoa iltana eräänä, joten tutkittuani kaapin sisällön päätin tehdä herkkuleivän itselleni. Vuohenjuustopastasta jäi sopivasti vuohenjuustoa, joten paistoin viipaleita kevyesti pannulla. Hyvän leivän päälle latasin kirsikkatomaatinlohkohkoja, jotka olin pyöräytellyt balsamicossa, oliiviöljyssä, suolassa ja pippurissa. Joukkoon revin myös basilikaa. Kyllä tuli herkkua! Improvisaatio kannattaa!:)

keskiviikko 30. toukokuuta 2007

Pastaa ja vuohenjuustoa


Löysin tämän ohjeen, kun Pastanjauhantaa-blogissa oli valmistettu saman sivuston pekonipastaa. Päätin siis minäkin vierailla Italian Food Forever-blogissa, josta ohje sitten löytyi. En tiedä oliko mittasuhteissani häikkää (en laskenut kaikkia aineita ihan prikulleen ohjeen mukaan), sillä mielestäni pastasta tuli hiukan kuivahkoa. Ehkä aurinkokuivatut tomaatit olisi pitänyt tiivistää mittakuppiin... Mutta lopputulos oli kaikesta huolimatta hyvää. Lisäsin kuitenkin myöhemmin pastan joukkoon pari tuoretta tomaattia pieneksi pilkottuna. Jos käytössäni olisi ollut rasiallinen kirsikkatomaatteja, ne olisivat lohkoina antaneet varmaan loistosäväyksen. Ehkä ensi kerralla kokeilen niin.

Penne with goat cheese

1 keskikokoinen munakoiso
1dl oliiviöljyä (yritin tinkiä hieman tässä, joten ehkä se edesauttoi kuivahkoa rakennetta)
3dl öljyyn säilöttyjä aurinkokuivattujatomaatteja
3tl silputtua persiljaa
85g vuohenjuustoa muruina
450g penne pastaa (minulla oli ruispastaa)

Lämmitä uuni n.225 asteeseen. Leikkaa munakoiso n.1cm kuutioiksi ja laita siivilään. Ripottele joukkoon suolaa ja anna levätä n.30 min. Sekoita öljy ja munakoisokuutiot ja paista uunissa n. 20 minuuttia. Laita silppuriin aurinkokuivatut tomaatit ja persilja, ja pari teelusikallista tomaattien öljyä. Survaise tahnaksi. Keitä pasta. Sekoita kaikki aineet keskenään ja tarjoile vuohenjuustomurujen kera.
Ohje alkuperäisenä: http://www.italianfoodforever.com/iff/news.asp?id=368

tiistai 29. toukokuuta 2007

Broileripiirakkaa


Appivanhemmille valmistin myös broileripiirakkaa ohjeella, jonka olen ajat sitten tulostanut MTV3:n Leivontanurkasta. Eipä ole vain tullut aiemmin tehtyä, mutta päätin ottaa riskin ja kokeilla toistakin uutta reseptiä. Ja kuulemma hyvää oli (itse olen kasvissyöjä, joten jäi maistamatta). Olen tullut sikäli laiskaksi, että en enää juuri viitsi valmistaa suolaisten piirakoiden pohjaa itse, kun Sunnuntai Piirakkapohja on hyvä ja helppo valinta. Pieni keittiömme ei aina innosta suurempiin veivauksiin, joten tässä asiassa menen usein siitä mistä aita on matalin.Tällä kertaa minulla ei myöskään ollut paljon aikaa valmisteluihin, joten reseptin helppous ja nopeatekoisuus ratkaisi reseptivalinnan.

Broileripiirakka

Sunnuntai Piirakkapohja

Täyte:
n. 300g hunajamarinoituja broilerinsuikaleita
1 iso sipuli
1 tl paprikajauhetta
hiven chilijauhetta
3 munaa
2 dl kermaviiliä
1 rkl persiljaa (tuoretta hieman enemmän)
1-2 dl parmesan- tai emmental-juustoraastetta (n.50-100g)

Taputtele taikina laakean piirakkavuoan pohjalle.Paista pannulla broilerisuikaleet ja hienonnettu sipuli, mausta paprikalla ja chilillä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Levitä seos piirakkapohjalle. Sekoita munat ja kermaviili, sekä persiljasilppu ja juustoraaste. Kaada seos piiraan päälle. Paista 200 asteisen uunin alimmalla tasolla 30-40 min, kunnes piiras saa kauniin värin.

Tarte Tatin, unelman toteutus














Nytpä pääsin kerralla käsiksi blogin tekoon. Eilen illalla appivanhemmat ilmoittivat tulostaan, joten eikun leipomaan! Sain siis hyvän tekosyyn testata reseptiä, jonka toteutuksesta olen vain haaveillut. Eli klassinen Tarte Tatin pääsi koekeittiööni. Ohjeen löysin jokunen aika sitten Optio -lehdestä(!). Aiemmin toteutuksen esteenä on ollut sopivan valmistusvälineen puuttuminen. Nyt keittiöstämme löytyy Hackmanin Etiquett- paistokasari, joka siis kestää uunia ja liettä. Siispä ohjeen kimppuun, joka on todella yksinkertainen. Aineita ei montaa tarvita, mutta maku on kyllä kerrassaan herkullinen. Tosin olen fiksautunut omenaleivonnaisiin, että ehkä olen jäävi kommentoimaan. Mutta tuntui pöytäseurueelle kelpaavan, hyvä niin. Ulkonäköpisteitä tälle herkulle ei juuri voi myöntää, mutta minkä ulkonäössä häviää sen maussa voittaa. Itse tarjosin Tatinin siskosten leivonnaisen vaniljajäätelön kanssa.
Tässä resepti:

4 Pink Lady- omenaa (itse käytin Ladyjen puutteessa Ida Red-lajiketta)
100g voita (käytin juoksevaa margariinia n. 0,5dl)
1dl Siro-sokeria
4 levyä valmista voitaikinaa

Leikkaa omenat kuuteen osaan lohkoiksi, amerikkalaisen jalkapallon muotoisiksi. Voitele uuninkestävän kasarin pohja pehmeällä voilla ja sirottele pohjalle sokeri. Kauli taikinalevyt yhdeksi isoksi taikinalevyksi. Asettele omenalohkot vierekkäin kasarin pohjalle ja levitä voitaikina omenoiden päälle. Painele taikina reunoilta kiinni kasarin pohjaan.

Laita kasari kuumalle levylle ja anna sokerin ja taikinan reunojen karamellisoitua. Kun karamellisoitunut sokeri alkaa kuplia taikinan reunoilla, ota kasari pois liedeltä ja siirrä se 200-asteiseen uuniin. Paista 14 minuuttia. Kumoa piirakka kuumana kasarista.

maanantai 28. toukokuuta 2007

Ensimmäistä kertaa blogia kyydissä

Olen tässä pari viikkoa hautonut ajatusta omasta blogista. Kynnys aloittaa oli korkea, sillä tässä surffaillessani olen törmännyt toinen toistaan ihanampaan ja kiinnostavampaan blogiin. Lähinnä olen tutkaillut ruokablogeja, sillä hyvä ruoka ja kokeilut keittiössä ovat lähellä sydäntäni. Mutta katsotaan nyt mitä tämä uusi 'sivu' elämässä tuokaan eteen ja pystynkö pitämään yllä kivaa ja hyödyllistä blogia.