torstai 28. kesäkuuta 2007

Jotain uutta, jotain nostalgista...


Oli pakko saada uusia perunoita. Torille siis. Perunoiden lisäksi ostin nipun porkkanoita, sillä olin huomannut Myllyn Parhaan Riisihiutalelaatikossa ohjeen porkkanapihveille. Siispä käsiksi missioon. Porkkanapihvit oli tosi helppo valmistaa ja suurta plussaa ohje saa keveydestään; ei rasvaa! Porkkanapihvit edustavat siis 'jotain uutta'. Nostalgiannälkään tein valkokastiketta, johon meillä perinteisesti on laitettu keitettyä kananmunaa ja ruohosipulia. Pienenä tyttönä tärkeä tehtäväni olikin auttaa äitiä hakemalla pihalta ruohosipulia kastiketta varten. (Miten pienet asiat tuntuivatkin niin tärkeiltä). Pihvit maistuivat sekä minulle, että Hassunassulle kermaviilikastikkeen kanssa. Ehkä olisi riittänyt vain jompi kumpi kastikkeista, mutta minähän en valkokastikkeestani luopunut, kun olin sitä päättänyt tehdä. :) Mutta seuraavassa reseptit.

Perinteinen valkokastike

2rkl voita
2rkl vehnäjauhoja
5dl maitoa
2 keitettyä kananmunaa pilkottuna
suolaa
ruohosipulia

Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja anna kiehua hetki. Kaada joukkoon kuuma maito koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla. Anna kiehua n. 5min. Lisää aivan lopuksi kananmunapalat ja ruohosipuli.

Kevyet porkkanapihvit uunissa (15-20kpl)

5dl maitoa
200g porkkanaraastetta
½ sipulia silputtuna
2dl Myllyn Paras Riisihiutaleita
200g raejuustoa
2 kananmunaa
½-1tl yrttisuolaa
½tl hienonnettua viherpippuria
½-1tl rakuunaa

Kuumenna maito kattilassa kiehuvaksi, lisää siihen porkkanaraaste, (hienonnettu sipuli) ja anna kiehahtaa uudelleen. Lisää riisihiutaleet ja anna kypsyä 5 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä, lisää raejuusto, munat ja mausteet ja sekoita tasaiseksi.

Ota taikinasta lusikalla nokareita pellille leivinpaperin päälle ja tasoita ne pyöreiksi pihveiksi. Paista 225 asteisen uunin keskitasolla 15-20 min.

http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/reseptit/paaruoat/riisi-__suurimo-_ja_jyvaiset_ruoat/kasvisruoat/kevyet_porkkanapihvit_uunissa/

1 kommentti:

Polkkapossu kirjoitti...

Tervetuloa bloggailemaan. Eka kerta sivuillanne, tulen uudestaan.