tiistai 29. toukokuuta 2007

Tarte Tatin, unelman toteutus














Nytpä pääsin kerralla käsiksi blogin tekoon. Eilen illalla appivanhemmat ilmoittivat tulostaan, joten eikun leipomaan! Sain siis hyvän tekosyyn testata reseptiä, jonka toteutuksesta olen vain haaveillut. Eli klassinen Tarte Tatin pääsi koekeittiööni. Ohjeen löysin jokunen aika sitten Optio -lehdestä(!). Aiemmin toteutuksen esteenä on ollut sopivan valmistusvälineen puuttuminen. Nyt keittiöstämme löytyy Hackmanin Etiquett- paistokasari, joka siis kestää uunia ja liettä. Siispä ohjeen kimppuun, joka on todella yksinkertainen. Aineita ei montaa tarvita, mutta maku on kyllä kerrassaan herkullinen. Tosin olen fiksautunut omenaleivonnaisiin, että ehkä olen jäävi kommentoimaan. Mutta tuntui pöytäseurueelle kelpaavan, hyvä niin. Ulkonäköpisteitä tälle herkulle ei juuri voi myöntää, mutta minkä ulkonäössä häviää sen maussa voittaa. Itse tarjosin Tatinin siskosten leivonnaisen vaniljajäätelön kanssa.
Tässä resepti:

4 Pink Lady- omenaa (itse käytin Ladyjen puutteessa Ida Red-lajiketta)
100g voita (käytin juoksevaa margariinia n. 0,5dl)
1dl Siro-sokeria
4 levyä valmista voitaikinaa

Leikkaa omenat kuuteen osaan lohkoiksi, amerikkalaisen jalkapallon muotoisiksi. Voitele uuninkestävän kasarin pohja pehmeällä voilla ja sirottele pohjalle sokeri. Kauli taikinalevyt yhdeksi isoksi taikinalevyksi. Asettele omenalohkot vierekkäin kasarin pohjalle ja levitä voitaikina omenoiden päälle. Painele taikina reunoilta kiinni kasarin pohjaan.

Laita kasari kuumalle levylle ja anna sokerin ja taikinan reunojen karamellisoitua. Kun karamellisoitunut sokeri alkaa kuplia taikinan reunoilla, ota kasari pois liedeltä ja siirrä se 200-asteiseen uuniin. Paista 14 minuuttia. Kumoa piirakka kuumana kasarista.

Ei kommentteja: