sunnuntai 10. kesäkuuta 2007

Raparperimehu


Kirja-alesta kerran löytynyt Säilö itse-kirja näki viimein keittiönpöydällä 'päivänvalon'. Päätin valmistaa kirjan ohjeen mukaan raparperimehua. Ihan helppo ohje ja mukavan raikkaan makuista mehua tulikin. Näillä helteillä olisi silti ollut ehkä mielekkäämpääkin tekemistä kuin keittää mehua hellan vieressä... No, mehu kyllä raikasti ja piristi kun sitä laimennettuna jäiden kanssa join. On se kyllä niin, että vaikka mehua saa kaupastakin, niin onkohan se silti se vaiva, joka maustaa itse tehdyt ruuat ja juomat paremmaksi kuin valmiit tuotteet.?.

Raparperimehu
(n.3 litraa)

3kg raparperia
1,2l vettä
10 kokonaista mausteneilikkaa
6dl (n.500g) sokeria/ litra valunutta mehua
3 maustemitallista (n.1/4tl) natriumbentsonaattia

Huuhdo raparperinvarret hyvin, mutta älä kuori. Leikkaa varret poikittain noin 1cm pituisiksi paloiksi.

Keitä vesi isossa kattilassa ja lisää siihen raparperipalat ja neilikat. Peitä kattila kannella ja ja keitä kunnes raparperit hajoavat. Siivilöi massa siiviläkankaalla vuoratun lävikön läpi toiseen astiaan.

Mittaa mehu ja kiehauta se uudelleen puhdistetussa kattilassa. Sekoita joukkoon sokeri. Kiehauta uudestaan ja kuori mahdollinen vaahto pois. Sekoita säilöntäaine pieneen tilkkaan mehua ja sekoita liuos raparperimehuun. Sekoita.

Kaada kuuma mehu kuumennettuihin pulloihin ja sulje pullot. Säilytä viileässä.

4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Moikka! Onko tuo mehu valmista juotavaksi vai tartteeko sitä vielä laimentaa vedellä (tai kivennäisvedellä)?

Kiva blogi sulla :-)

Hulimuntteri kirjoitti...

Kiitoksia! :)
Mehu vaatii aika runsaankin laimennuksen, jopa mun mielestä, joka tykkään aika väksyistä mehuista.Että tuolla ohjeella saa paljon valmista mehua. Kivennäisvesi toimii hyvinkin tämän kanssa. Pieni alkoholilirauskin teki juomasta hyvän, raikkaan drinkin.;)Drinkkiohjetta alkaessani tarkemmin miettimään, voisin hyvinkin vielä sekoittaa joukkoon aavistuksen Passoaa, vois tulla aika aurinkoinen,raikas juoma kesäiltaan...

Tusla kirjoitti...

Heissan!
Oi kuinka kauniin väristä mehua olet tehnyt! Ja ilmeisesti sen säilöaineenkin kanssa meni ihan hyvin. :)

Hulimuntteri kirjoitti...

Heips! Mehun teko onnistui hienosti, vaikka natriumbentsonaatin käyttö kieltämättä hiukan jännitti. Ainoa varoituksen sana sen tabletin kanssa; kannattaa laittaa se ajoissa likoamaan ja yrittää murskata lusikalla pikkuhiljaa, sillä oli aika kova pilleri kyseessä. Mutta sinne se sitten liukesi lopulta. :) Kuvan mehu on 'raakaa' mehua, eli laimennettuna siitä tulee todella hennon vaaleanpunaista, miltei söpöä. :)