keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Vispipuuro


Nyt on meneillään 'pakko tyhjentää pakastin ennen mansikoita'-kausi. Valtaisa paniikki meinaa iskeä kun mansikat kypsyy kohisten. Reilulle parillekymmenelle litralle täytyisi raivata tilaa meidän pakastimeen. Vielä pitäisi keksiä käyttöä puolukoille ja sienille, sekä herneille. Niitä löytyy vielä jonkun verrankin arkusta. Ideoita otetaan todella kiitollisena vastaan. No, asiaan, eli puolukoista on pitänyt monesti tehdä vispipuuroa, mutta niin vaan ovat unohtuneet tuonne pakkaseen. Nyt sain repäistyä sen verran, että toteutin aikeeni. Eli seuraavana kotoista (tuo mieleen lapsuuden) vispipuuroa:

Vispipuuro

8dl vettä
n. 4dl puolukoita (toim.huom. hieno aromi tulee, jos osa marjoista on vadelmia)
½dl sokeria
1 1/4dl mannasuurimoita
ripaus suolaa

Kiehauta vesi ja marjat, anna kiehua n. 15 minuuttia. Mausta sokerilla ja suolalla ja tarkista hyvä maku. Siivilöi halutessasi liemestä marjan kuoret pois. Ne voi myös jättää puuroon, jolloin puurosta ei tule aivan yhtä sileää vaahtoa.

Vispaa mannasuurimot kiehuvaan liemeen ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen 5-10 min. Anna puuron jäähtyä. Vatkaa voimakkaasti kuohkeaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella.

2 kommenttia:

Tusla kirjoitti...

vähän on samat meiningit täällä, mansikat on sentään ja saatu syötyä pois. Puolukoita ja sieniä vielä kummittelee. Jamie Oliverilla oli joku ihana metsäsienipastan ohje, jota joskus on tullut tehtyä. Muistaakseni siinä Alaston kokki-kirjassa. Jos sulla ei sitä satu olemaan, voin sen tänne kirjailla! :) Muutenhan noita sieniä voi ujuttaa vähän minne vain, esim. jauhelihakastikkeen joukkoon, lihapulliin, murekkeeseen jne.
Mitähän, jos noita pakastepuolukoita laittais vaikka leipätaikinaan? Voisi tietty olla aika villi juttu, mutta...?

Hulimuntteri kirjoitti...

Mulla on kanssa joku Nigellan sienipastanohje, jota on kauan pitänyt kokeilla.Täytyy tässä pakastimentyhjennys asiassa todella koittaa ryhdistäytyä, ei siinä mikään auta. :) Puolukat sopisi hyvin leipään, olen itseasiassa joskus sellaista syönytkin. Sitten tietty ihan yksinkertaisesti hiukan jäisiä puolukoita ja kinuskikastiketta (lämmintä). Kaverin äiti teki aina muuten loistavaa puolukkahyydykettä. Ai että se oliskin hyvää taas kun tulee lämpimämpää!